Adelaide

Pienestä viiveestä huolimatta seuraa raportti parin kuukauden takaisesta lomailustamme. Tavoitteenamme oli napata parhaat palat Australiaa. Aluksi tuumimme vain itärannikon katselmointia, mutta sain Tuomaan pään käännettyä ja outback lisättiin reittilistalle. Itse iso kivi ei niinkään kiinnostanut, mutta kun löysin piskuisen bussireissun, jossa posoteltiin kuusi päivää outbackin halki Ulurulle ja lopulta Alice Springsiin, saivat suunnitelmat vahvistuksen.

Aloitimme matkan lentämällä Sydneysta Adelaideen. Sydneyn keväisen sateen ja kylmyyden jälkeen Adelaiden 30 asteen lämpö ja auringonpaiste vastasivat huomattavasti enemmän perinteistä mielikuvaa Australiasta. Epäinhimillisen aikaisesta lennosta johtuen suuntasimme ensimmäiseksi paikalliselle ruokatorille ostamaan hekumaiset aamupalatarvikkeet. Hostelli oli söpö ja viihtyisä, ja siellä olisi hyvin voinut kuvitella vetelehtivänsä pidemmänkin aikaa. Otimme pienet torkut ja suuntasimme kaupungille ihmettelemään.

Adelaide vaikutti Sydneyyn verrattuna melkein pikkukylältä, tunnelma oli rento ja kiireetön. Kävimme viinikeskuksessa ihmettelemässä eri rypäleitä ja teimme virtuaaliviinikoneella pahaa viiniä. Iltapäivällä hyppäsimme ratikkaan ja posottelimme paikalliselle päärannalle Glenelgille. Ranta oli melko vaatimaton, ja ilmeisesti hait ovat itärannikkoa enemmän kiusana Adelaiden edustalla. Adelaidesta jäi rento ja leppoisa mielikuva, varmaankin mukava paikka viettää esimerkiksi vaihto-oppilasvuotta. Painoimme päämme kuitenkin petiin tutustumatta sen enempää iltaelämään, sillä aamulla oli jälleen aikainen lähtö edessä.

Suomalaista nostalgiaa helteen keskellä

Viime viikon maanantaina koin elämäni kuumimman päivän, kun elohopeat kipusivat täällä aina 38 asteeseen saakka. Lämpötila ylitti kahdella asteella edellisen ennätykseni (päivältä jona lensin Suomesta Islantiin). Helteestä huolimatta pääsimme maistamaan supisuomalaista nostalgiaa.

Ekotalomme asukeilla on tapana viettää sunnuntai-iltoja yhdessä ruoan ja elokuvien parissa. Viime sunnuntaina vuorossa oli suomalainen ilta. Kaivoimme esiin parhaat suvun reseptit Googlella ja ylimääräisillä kermatuotteilla höystettynä tarjoten asuintovereillemme matkan härmäläiseen sielunmaisemaan. Ilta alkoi itseleivotuilla karjalanpiirakoilla ja munavoilla. Maitoinen perunamuusi, kerma-kermajuustopippurikastike sekä kermajuustolihapullat siivittivät juhlakansan Suomi-Ruotsi 5-6 -koosteen kautta hurmioon ja lopulta surkeasti tekstitetyn Häjyt-elokuvan melankoliaan. Jussi Murikan muistoa kunnioittaen tarjosimme vielä kermajugurttimarjajäädykkeen. On hienoa, että tajusimme laktoosigeenin puuttumisen eräistä maanosiemme geenipooleista vasta, kun kaikki oli valmista.

Vain sauna puuttui.

Tasmania

Viime viikolla saimme vieraita kotosalta, kun Esa ja Tuukka tupsahtivat kaupunkiin. Tuomaa jäi pitämään tupaa pystyssä, itse loikkasin lätäkön yli poikien matkassa eteläiselle saarennökäreelle. Kuulemma tasmanialaiset itse kutsuvat Australian mannerta pohjoissaareksi mainlandin sijaa. Veitikat. Maisemanvaihdoksen myötä myös sää vaihui melkoisesti. Sydneyn kolmenkymmenen asteen helteet vaihtuivat kirpeään tuuleen. Päiväsaikaan auringonpaisteessa oli lupsakat parikymmentä astetta, mutta illalla lämpötila kieppui huomattavasti alempana. Näimme Myös nokareen lunta! Kyllä tuli kotoisa olo.

Aloitimme reissumme lentämällä Launcestoniin, josta nappasimme auton ja posotimme länteen Cradle Mountainin luonnonpuistoon. Ajomatka kesti oletettua tuntuvasti pidempään. Ilmeisesti reittivalintamme ei ollut täysin optimaalinen ajankäytön suhteen, mutta komeita vuoristoteitä sademetsän siimeksessä päästiin kieppumaan. Ehdimme kuin ehdimmekin perille ajoissa, ja painelimme pusikkoon kolmen tunnin patikoinnille Marion lookoutille. Ensitöikseen alkoi vettä tulla taivaalta melkoisen tiuhaan tahtiin, jonka johdosta melkein törmäsin polulla kakkaavaan valtavaan vompattiin. Papanat päästeltyään kaveri kummasteli meitä hetken ja paineli sitten pitkospuiden alta omaan koloonsa. Onneksi sade kuitenkin hellitti ja aurinko sekä huipulla puhuroiva tuuli kuivasi märät puntit. Reippailun jälkeen ajoimme takaisin Launcestonia kohti, ja majoituimme Delorainen pikkukylään. Hostellin pihalta oli komeat maisemat.

Seuraavana päivänä kohteena oli koillisen Mount William National Park. Otimme kuitenkin ensialkuun takapakkia muutaman kilometrin ja kävimme Trowunnan tuholaisparantolassa. Mainio paikka. Pihalla oli pienessä häkissä aurinkoa ottamassa kaksi seitsemänkuukautista tuholaisvauvaa.  Awwwwwww. Kuulemma kaverit saisivat jo helposti sormen luut purtua poikki, joten saimme hypistellä niitä vain peräpäästä ja hännästä. Eivät tuntuneet juurikaan välittävän ihmisistä, mutta hoitajan mukaan aina välillä juonivat ja yrittävät yllätyshyökkäyksiä. Pääsimme iholle myös orvon vompatin Maggien kanssa. Vähän kuin olisi pitänyt sylissään 15 kiloa pullataikinaa. Harmittomaasta ulkomuodostaan huolimatta vompot osaavat myös rähinöidä. Muutama puiston asukki oli mennyt aidasta läpi ja kuulemma tiettyyn ikään päästyään vompot alkavat tuhoamaan ympäristöään ja järsimään nilkkoja.

Nuorison lisäksi parantolassa oli nimensä mukaisesti monia muotopuolia eläimiä, jotka olivat kokeneet kovia, esimerkkinä yksisilmäinen Kookaburra. Hupaisimpia olivat kuitenkin eläköityneet Tasmanian tuholaiset, jotka eivät enää pärjäisi luonnossa. Siellä ne lekottelivat ja näyttivät varsin tyytyväisiltä elämänsä ehtoopuoleen. Pääsimme katsomaan myös ruokintaa. Wallabin takapää katosi vauhdilla ja luut ryskäsivät kun tuholaiset murkinoivat. Olivat myös erehdyksessä luulleet yhden toverinsa häntää ruuaksi ja sen kyllä huomasi.

Huostaanotettujen eläinten jälkeen käänsimme nokan kohti Mount Williamia ja villejä elukoita. Kävimme varaamassa majapaikan Saint Helensistä ja tankkasimme hieman fish & chipsejä napaamme, kunnes ajoimme puistoon. Hämärän tienoilla kaikenkarvaista eliötä alkoi puskea puskista. Ajoimme 20 km/h ja pysähtelimme tasaiseen tahtiin. Ketään ei onnistuttu kolhimaan. Wallabeja jolkotteli noin minuutin välein näköpiiriin, ja vompattejakin näkyi ehkä parikymmentä. Muutama opossumi, quoll ja echidna bongattiin myös. Tasmanian tuholaisia ei näkynyt. Legendaarista Tasmanian tiikeriä lähimmäksi pääsi raidallinen kulkukissa.

Elukoiden ihmettelyn jälkeen oli uusi päivä ja uudet kujeet. Posottelimme Bay of Firesin kautta Swanseaan etsimään katon päämme päälle ja selustan turvattuamme suuntasimme Freycinet National Parkiin ja ikonisen Wineglass bayn maisemiin. Kiipesimme kolmen tunnin savotan Mount Amokselle näkymän perässä. Puisto-opas ei huijanut kun sanoi että hyvät kengät ja vaatteet ovat tarpeen. Kynsimme nelivedolla kallioseinää ylös, takaisin tultiin välillä pyllymäkeä. Naarmujen, mustelmien ja yksien revenneiden housujen  lisäksi selvisimme vammoitta.

Freycinetin jälkeen vuorossa oli kaakkoiskulma ja Port Arthurin entinen vankila. Paikka oli melkoinen huvipuisto, eikä vankien synkät kohtalot tehneet mainostettua vaikutusta. Paluumatkalla poikkesimme taas tuholaisten tantereella. Trowunnan asukit olivat huomattavasti reippaampia, nämä vain lojuivat. Vauvatuholaisia oli myös täällä, mutta eivät lotkauttaneet korvaansa ruualle. Söpöjä olivat toki nämäkin.

Viimeisenä etappina oli Hobart, Tasmanian suurin kaupunki. Piipahdimme museossa katsomassa nuorten australialaisten nykytaidetta, Tasmanian tiikerin innoittamaa installaatiota sekä Etelämanner-näyttelyä. Hobartista palasin Sydneyn lämpöön, pojat puolestaan jatkoivat lomaansa Uuden-Seelannin puolelle.

Loppukaneettina todettakoon, että Tasmania oli luontonsa puolesta juuri niin hurmaava kuin oli etukäteen mainostettu. Saarella on samanhenkinen tunnelma kuin Islannissa, vähennettynä tulivuorilla ja lisättynä sademetsällä. Maisemat vaihtelivat talvella hyvinkin lumisista vuorista vitivalkoiseen autioon rantaviivaan, lappihenkiseen tundrankaltaiseen pusikkoon ja sademetsään. Eivätkä vipeltävät pussieläimet suinkaan vähentäneet viehätystä. Pohjoisten metsien asukille maistui oikein hyvin suurkaupungin sykkeen jälkeen. Idyllistä autioutta!

Kukkona tunkiolla

Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, vaihdoimme asuntoa. Keinottelijavuokraisäntämme siirtyi veloittamaan meiltä kesähintaa pystymättä täyttämään lupaustaan homeisten sohvien poistamisesta, ja se riitti meille.

Seurasi lyhyt mutta kiivas asuntoahdinko, mutta lopulta löysimme uuden kotimme Surry Hillsin ekotalosta. Kolmikerroksista silminnähden esirakastettua (täällä päin kaikki on pre-loved) vanhaa viktoriaanista tupaa asuttaa meidän lisäksemme kansaa Saksasta, Italiasta, Itävallasta, Taiwanista, Australiasta ja Malesiasta.

Mitä tulee ekotaloon, muovipussien boikotointi, lyhyet suihkut ja biohajoava astianpesuaine kuulostavat luonnollisilta, mutta takapihalta löytyy myös kolme tosielämän free range -kanaa. Tosin niitä joudutaan pitämään suurimman osan ajasta häkissä, koska muuten tytöt söisivät kaikki luomupuutarhamme kasvit. Myös hyönteismyrkkyliipasinsormi on täällä vähemmän herkässä, mistä johtuen takapihalta tuppaa sisälle kaikenlaista ryömivää töhnää. Vierailijoiden määrää ei vähennä puutarhan leväamme. Tällaisen tilaisuuden koittaessa päätin kokeilla määräaikaista kala-kasvissyöntiä. Ilmaista liharuokaa en kuitenkaan kiellä.

Tilannekatsaus

Kuukauden radiohiljaisuudesta huolimatta emme suinkaa ole olleet toimetonna. Pari viikkoa kiersimme katsastamassa karuinta ja kauneinta Australiaa reitillä Sydney - Adelaide - Outback - Alice Springs - Cairns - Sydney. Tapasimme villihevosten kesyttäjän, heräsimme aavikolla sateeseen, löysimme Nemon ja uhrasimme Apimonin terveyden taiteen nimissä. Palattuamme suivaannuimme vuokraisäntäämme ja irtisanoimme asuntomme. Seurasi raivokas viikko asuntoilmoitusten ihmeellisessä maailmassa, joka kuitenkin päättyi lottovoittoon: edullinen ja luonnetta tursuava kommuuni kaupungin sydämestä kanoilla höystettynä. Itse pyrähdin eksoottisella työmatkalla Vaasan ja Helsingin syksyssä nautiskellen kliseistä saunan, ruisleivän, torakattomuuden ja hyrisevien jälleennäkemisten muodossa. Sillä välin Tuomaa ehti piipahtaa parin päivän vaelluksella Woy Woyssa, meditoida, ryhtyä kasvissyöjäksi, aloittaa kirjojen lukemisen ja ostaa kahden kilon käsipainot. Lisätietoja ja kuvamateriaalia seuraa, pysykää kuulolla...

Melbourne

Toissaviikonloppuna suuntasimme jälleen nenämme kohti Melbournea, ja toinen kerta toden sanoi. Tupsahdimme keskustaan kahdelta yöllä vilpoisen viiman tervehtiessä meitä matkalla hostellille. Melbourne kuitenkin petti odotukset, ja jäätävän tihkusateen sijaan aurinko jollotti koko viikonlopun myhäillen taivaalla. Lämpötila kipusi sunnuntaina 29 asteeseen lällätellen kylmää etukäteen kauhistelleille sydneyläisille päin naamaa. Erinomaista, sillä ilman avonaisen ikkunan kestävää säätä olisimme tuupertuneet hostellihuoneemme hajuun. Huonetoverimme oli pitkäaikaisasukki ja kokenut Australian kävijä, mutta sukkien peseminen ei tainnut kuulua vahvuuksiin...

Ensimmäisenä päivänä porskuttelimme ympäri kaupunkia. Kävimme ihastelemassa jylhää kirjastoa, piipahdimme ACMIn elokuvan historiaa kuvaavassa näyttelyssä, makoilimme Federation Squaren aurinkotuoleissa ja ihastelimme suuren rahan musikaalituotantoa. Pikaisena musikaalipoliisien tuomiona sanottakoon, että vaikka Love Never Dies (Phantom of the Opera II) olikin häikäisevä tyylinäyte ja Fantasman friikkisirkus vertaansa vailla, oli tunnuskipale kyllä melkoisen kehno ralli. Kun on tungettu merenneitoja pyöriviin kristallipylväisiin, odottaisi hieman enemmän kuin "Love never dies, love will continue..." Ehkä voisimme lähettää pienen otoksen speksin sanoitustiimiä herra Loyd Webberille? Ylivuotinen Jorma Uotinen veisi pisteet kotiin koska tahansa.

Lauantaina suuntasimme Yarra Valleyn maisemiin kohti Healesvillen eläinparantolaa. Lintuesitys sai Tuomaalta myös pisteet takataskuunsa munansärkijäkotkan aiheuttaessa lapsenomaista riemua ja hämmennystä. Erikoista. Vihdoin ja viimein myös vesinokkaeläin näytti naamaansa. Healesvilleä ei turhaan kutsuta Australian parhaaksi paikaksi bongata ujoja yöotuksia. Neljä nokkista kirmasi altaassa sydämensä kyllyydestä. Valitettavasti vompatit olivat huollossa, ja Tasmanian tuholaisista vain yksi tuli mellastamaan näkösälle. Kokeneella Healesvillen kävijälle (krhmmm, kerran aikaisemmin...) suurinta riemua aiheuttikin bussimatkan maisemat. Virheää hobittilaa rönsyili valtoimenaan ja ponia oli tuiki tiheään. Jäivät onnellisuudessaan kakkoseksi korkeintaan Islannin sukulaisilleen, sen verran komiaa maisemaa ja laajaa lääniä oli asutettavana.

Sunnuntaina lähdimme merellisiin maisemiin St Kildan kaupunginosaan. Totesimme yhteistuumin, että mikäli Melbournessa asuisimme, St Kildaan muuttaisimme. Komean rantaviivan ja eläväisen leijasurffaajayhteisön lisäksi pitäjällä on oma pingviinipopulaationsa! City-pingujen lisäksi tarjolla oli mukavia kahviloita kuulemma hekumaisine kakkuineen, pieniä putiikkeja ja kirpputoreja, sekä kaupungin ehkä kuuluisin elävän musiikin mekka. Valitettavasti jokin pöpö iski kimppuun ennen kuin ehdimme saada kakkua kitaan, ja parin tunnin käpsyttely päättyi läheltäpitipyörtymistilanteeseen keskellä apteekkia. Loppupäivä sujuikin unten maille hostellilla.

Huterana paluupäivänä kiepsahdimme aamiaisen jälkeen pikaisesti Teddy Bear Shopissa katsastamassa monitarjonnan, mutta ainoa löytö oli aasimon, jolla oli jostain kumman syystä poikanen taskussa selässään. Legendaarisen pussiaasin näkeminen olkoon seuraavana listalla drop bearin (lihansyöjäkoala) ja tasmaanian tiikerin seurana... 

Melbourne pähkinänkuoressa:

+ vesinokkaeläin

+ aurinko

+ urbaanius

- haju

- kipeys

- raivotautinen ravintoloitsija (Mikäli haluatte nauttia kolme ruokalajia kiroilulla, huutamisella, poliisilla ja fyysisellä väkivallalla uhkailulla, niin tiedämme täydellisen paikan!)

Monenmoista potkupalloa

Uskottavana penkkiurheilijana esiintyminen on osoittautunut täällä hankalaksi. Jalkapallo ei olekaan jalkapalloa vaan voi viitata pahimmillaan viiteen eri urheilulajiin. Eurooppalaisen soccerin ja amerikkalaisen jalkapallon lisäksi kyseessä voi olla rugby tai niin sanottu aussie rules. Tämän oppimiseen ei mennyt kauaa, mutta perjantaina seuratessani rugbyn MM-kisojen avausottelua minulle selvisi, että rugbyakin on kahta eri lajia. Pääasiallinen ero lajien välillä tuntuu olevan painimisen määrässä. Ilmiönä tämä on kaiketi yhtä tyhmää kuin jääpallon tai kaukalopallon pelaaminen jääkiekon sijaan.

Urheilun juhlaa siis riittää, kun samaan aikaan kahdelta kanavalta tulee kerran neljässä vuodessa pelattava Rugby Unionin maailmanmestaruusturnaus ja Rugby Leaguen finaalisarja. Kouluttautumattoman katsojan silmälle otteluiden kohokohta on alun haka-tanssi, jonka aikana viimeistään tajuaa, miksi itse ei pelaa rugbya. Haka juontaa juurensa Uuden-Seelannin maorien sotatanssista, jonka tarkoituksena on pelästyttää vastustaja.

Tässä Tongan ja Uuden-Seelannin All Blacksien taidonnäyte Rugbyn MM-kisojen avausottelusta: http://www.youtube.com/watch?v=lYS6btLp-V0

Turisteilua

Monesti lähiseutuaan tulee laiminlyötyä kaukokohteiden kaipuussa, mutta koitamme ottaa Sydneysta kaiken irti. Talvisen arvaamaton sää ja yksi katkennut koipi ovat terrorisoineet suunnitelmiamme melko lailla, mutta joitakin pakollisista nähtävyyksistä olemme jo ehtineet suorittaa.

Keskustan ikoniset maisemat ovat tulleet tutuksi, sillä kantiselokuvateatterimme on aivan oopperatalon kulmalla. Jostain syystä paikka on aina lähes tyhjillään, vaikka siellä näytetään mainioita festivaalielokuvia ja vanhoja klassikoita. Ehkä kesän tultua edes turistit eksyvät sinne pakoon armotonta aurinkoa. Tuomaan koulu on myös aivan keskustan tuntumassa, ja Sydney Dance Companyn tanssikoulu  sijaitsee Rocksissa kohtuullisen hulppeissa satamapuitteissa. Kelpaa ojentaa nilkkaa. Saimme kuin saimme liput poppoon lokakuussa esitettävään Land of Yes and the Land of No -esitykseen, odotukset ovat melkoiset.




Harbour Bridgen yli on käpsytelty North Sydneyn puolelle ja ihasteltu auringonlaskussa kylpevää Circular Quayta. Chinatownissa on syöty halvimmat eikä suinkaan kehnoimmat ateriamme. Ehdimme myös piipahtaa taannoin Bondi beachilla. Vain kourallinen surffaajia oli uskaltautunut märkäpuvuissaan veteen, kesällä rannalla saattaa temmeltää parhaimmillaan 50 000 auringonpalvojaa. Ja hirmuisia haita. Yhyy. Eräs tuttumme oli saanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun jotain isoa ja harmaata oli lipunut vedessä laudan ali, mutta otukset osoittautuivatkin delfiiniparveksi.

Elukoiden bongaaminen ei ole ensimmäisen päivän opossumia lukuunottamatta sujunut kovinkaan hyvin. Kaiken maailman kummallista lintua on kyllä näkynyt, mutta Blue Mountains -piipahduksemme aikana kengurut pysyttelivät visusti piilossa. Kävimme myös ylikalliissa Taronga Zoossa, mutta vompatit ja tuholaiset vain nukkuivat koloissaan, ja vesinokkaeläimestä ei näkynyt jälkeäkään. Apimonin kavereita sen sijaan löytyi kaupasta useita. Lonely Planetin mukaan "disturbingly large" Huntsman spider on myös bongattu, kuten myös jokapäiväinen annos torakkaa koossa jos toisessa. Sydney Aquariumissa oli myös kalaa konsanaan, kuukauden päästä ollaan toivon mukaan ihmettelemässä niitä luonnonoloissa suurella valliriutalla.

 

Hipsterikaupunginosassa Surry Hillsissa ollaan nautittu lohta ja mansikkapannukakkuja brunssilla. Eilen suuntasimme naapurikaupunginosan Gleben markkinoille ja tänään kävimme oman pitäjämme Pyrmontin päädyssä piknikillä. Muutaman korttelin päässä aukeaa komeat maisemat toiseen suuntaan Harbour Bridgelle ja toiseen suuntaan Anzac Bridgelle. Lähes naapurissa oleva Fish Market on vielä kokeilematta, samoin kuin erilaiset Farmers marketit, joista pitäisi saada jos jonkinmoista lähiruokaa. Rantaa täällä piisaa ja kansallispuistoa taitaa olla joka nurkan takana. Kunhan kelit sallivat ja vammat hellittävät, suuntaamme reippailemaan. Blue Mountainsille olisi mukava mennä pidemmälle vaellukselle, ja lähistöltä pitäisi löytyä simpsakoita päiväreissuja alkuhätään.

Pyrmont penthouse

Jaksoimme viimein ottaa muutaman kuvan nykyisestä majapaikastamme. Asumme Harris Streetillä Pyrmontin kaupunginosassa, joka on aivan turistien Disneylandin Darling Harbourin vieressä. Oopperatalolle kävelee puolisen tuntia, ja Tuomaan koulu UTS on noin vartin tepsuttelun päässä.

Asunto on kahdessa (8-9) kerroksessa: alakerrassa on olohuone, keittiö ja iso terassi grillausvempeleillä ja kalusteilla. Seuraavasta kerroksesta löytyy kolme makuuhuonetta ja kylpyhuone. Jaamme majapaikan yhden paikallisen herrasmiehen ja brasilialaisen pariskunnan kanssa. Lisäbonuksena meillä on myös kolmannessa kerroksessa iso kattoterassi, josta näkee Darling Harbourin lauantaiset ilotulitukset.

Hämähäkkejä ja torakoita lukuunottamatta melkoisen mukavaa eloa ja oloa :)

Siivousvimma

Pääsimme torstaina muuttamaan hostellilta pakaaseinemme uuteen kotiimme Harris Streetille. Jouduimme hieman kiusalliseen tilanteeseen, sillä poismuuttava asukki (kutsutaan häntä vaikka Aatuksi) oli kuulemma saanut lähtöpassit vuokraisännän toimesta epäsiistin käytöksensä takia. Vuokraisäntämme on mukavanoloinen ranskalainen pukumies ja ilmeisen tarkka siivousvuoroista. Tämä sopii meille, sillä paikka on yleisesti ottaen huomattavan paljon paremmassa kunnossa kuin moni näkemämme asunto. Brasilialaiset kämppiksemmekin tuntuvat olevan samoilla linjoilla mätänevien torakkahoukuttimien suhteen kuin me, joten alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Kun saavuimme asunnolle, oli entinen asukki edelleen täällä pakkaamassa. Pinosimme tavaramme olohuoneen nurkkaan ja lähdimme ostamaan ruokaa ja muita perustarpeita. Illalla pääsimme huoneeseemme, mutta Aatu oli edelleen tavaroineen täällä ja katsoi tyytyväisenä Simpsoneita. Muut asukit tuntuivat olevan hitusen hiilenä. Aamulla kun kömmin olohuoneeseen tekemään töitä, löysin Aatun sohvalta nukkumasta. Useamman tunnin televisioinnin ja aamutoimien jälkeen entinen asukki kuitenkin poistui tavaroineen, emmekä joutuneet osalliseksi suurempaan tragediaan.

Kun tupa oli viimein virallisesti meidän, laitoimme hösseliksi. Tuomaakin nikotteli löytämillemme pommeille. Tupa tuppaa pääsemään melkoiseen kuntoon kun asukkeja tulee ja menee puolen vuoden välein, eikä kukaan tiedä kenen mikäkin läjä missäkin nurkassa on. Onneksi äidit eivät olleet näkemässä. Ensitöiksemme raahasimme kaikki epämääräiset tavarat (muun muassa niljainen peitto, tuoli, irtopainoja, karmiva tuuletin) asunnon säilytyskomeroihin pois silmistä. Moni hämmentävä asia päätyi myös tunkiolle, kuten kattoterassilla kasvien seassa maatuvat likaiset sukat ja muut tunnistamattomat pyykinjäänteet. Mainitsemani lahoava tuholaiskeskittymä, joka joskus oli ilmeisesti ollut pöytä, kuului myös tähän kategoriaan. Keittiön ruokakaapeista löytyi torakoiden lisäksi muumioituneita sipuleita ja muuta syömäkelvotonta tunnistamatonta visvaa. Kun irtaimesta oli päästy eroon, alkoi saippua, kihveli, moppi ja hyönteismyrkky laulaa.

Päivän uurastuksen kunniaksi ajattelimme palkita itsemme lähi-sushilla ja erikoistehosteilla (Transformers III:a tuskin voi kutsua elokuvaksi?) maailman isoimmalta valkokankaalta. Puhtaus on puoli ruokaa ja oma koti kullan kallis. Torakat, hämähäkit ja kärmekset vaviskaa!

Plussat ja miinukset

On tullut aika perinteisen marinapostauksen. Ensimmäisten päivien tohinan jälkeen arjen hankaluus ja omituiset tavat nujertavat uupuneen mielen. "Oi miten kaikki tehdäänkään ____________ (lisää sana, yleensä Suomessa / Skandinaviassa / välillä jopa Euroopassa) paremmin!" Syvällinen kulttuurianalyysi perustuu kahden viikon laajamittaiseen empiiriseen aineistoon. Strukturoidun kiukuttelun jälkeen voi loppuvuoden keskittyä nauttimaan erilaisuudesta ja elämästä.

• Kokolattiamatot. Yksinkertaisesti yök.
• Kenkien käyttö sisällä. Yhdistettynä edelliseen, tuplayök.
• Iso T ja muut eksoottiset ystävät. Torakkatovereita on näkynyt huolestuttavan paljon ottaen huomioon, että elämme keskitalvea. Bonuksena kattoterassiltamme löytyi puoliksi mädäntynyt pöydänpala, johon tuhatjalkaiset olivat tehneet pesän. Ai että.
• Joukkoliikenne. Jokaisella on oma auto, ja nyt tiedämme miksi.
• Internet. Vikkelimmillään rouskuttaa 90-luvun modeemin lailla.  
• Tiskisienet. Onko parempaa keinoa imeyttää kaikki keittiön saasta yhteen paikkaan?
• Kierrätys. Täällä munankuoret, lasipullot, maitotölkit ja metallipurkit ovat kaikki yhtä suurta perhettä.

Jotta ei jäisi paha maku suuhun, listataan myös muutama ilonaihe.

• Elukat. Pörröiset, pehmoiset, suloiset, kummalliset. Pussilla tai ilman. 
• Ystävällisyys ja kohteliaisuus. Oho, ihmisille voi puhua kadulla.
• Sää. Tuomaan lisäys. Näin keskitalvellakin auringossa on mukavat 25 astetta.
• RUSS. Maailman paras pehmolelubrändi. Apimonien ja Koalamonien lisäksi valikoimasta löytyy muun muassa Manaattimon.
• Lapsellinen ruoka. Nutellaa ja muuta vauvanruokaa saa syödä ilman tunnontuskia ja syyllisyyttä. Kaikki muutkin aikuiset syövät. Uusi suosikki: Yummy Tummy Koalas.

Asuntoahdinkoa

Jos ovat Helsingin asuntomarkkinat kaoottiset, niin aivan toista ovat kuitenkin Sydneyn vastaavat. Ensimmäinen näkemämme asunto oli varsinainen rotanloukko pinttyneellä saastalla ja torakkatakuulla. Vuokra vaivaiset tuhat euroa kuussa huoneesta neljän muun asukin kommuunista. Only for you my friend. Kävimme läpi ensimmäisen neljän päivän aikana useita satoja asuntoilmoituksia, jotka useimmiten huipentuivat loppumainintaan "no couples accepted". Onneksi kaupungissa on kuitenkin lukuisia vuokra-asunto-opportunisteja, jotka vuokraavat suuria asuntoja edelleen alivuokralaisille mukavahkolla kuukausittaisella voitolla. Heitä eivät pariskunnat haittaa.

Asuntomarkkinoilla on kuitenkin varsin mukava vinouma. Kaupunki on täynnä väliaikaisia asukkeja, jotka etsivät asuntoa välittämättä siitä missä kunnossa huoneet ovat, kunhan vain saavat katon päänsä päälle. Tästä syystä asuntojen hintataso on sama riippumatta siitä, onko asunto edellä kuvaamamme torakkaloukko vai kattohuoneisto kolmella parvekkeella ja hulppealla näkymällä. Lopulta kohdallamme kävikin tuuri ja saimme pienen makuuhuoneen hyväkuntoisesta kommuunista parilla terassilla vain kaksikymppiä kalliimmalla kuin aikaisemmin näkemämme läävät. Jaamme asunnon brasilialaisen englantia opiskelevan pariskunnan ja vankilakundilta näyttävän paikallisen kanssa.

Valitettavasti pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme vasta ensi viikon torstaina. Siihen asti pidämme majaa Eva's Backpackers -hostellissa. Lukuunottamatta jokaöistä hallanvaaraa makuuhuoneessamme (kahdesta fleece-huovasta, kahdesta villapeitosta ja täydestä vaatetuksesta huolimatta) Eva's on varsin mukava majatalo, jonka keittiössä kaasutakan lämmössä olemme tavanneet jos jonkinlaista matkaajaa.

Teemalaulu

Reissun ensimmäinen virallinen teemalaulu. Haloo Helsinki! - Maailman toisella puolen

Kahden yön taktiikka

36 tuntia matkantekoa ja seitsemän tuntia aikaeroa on varma resepti kahden yön taktiikkaan. Oikeaoppinen kahden yön taktiikka tarkoittaa nukkumaanmenoa kello 11 illalla ja heräämistä kello kaksi yöllä. Kolmen tunnin täydellisyyttä hipovan pirteyden jälkeen muistaa jälleen laskea, kuinka monessa saunassa on elämänsä aikana käynyt (kiitos vinkista Pekka). Kannattaa aloittaa laskemalla ensin ulkomailla koetut saunomiskerrat ja tämän jälkeen kahlata lapi koti-Suomi esim. kronologisessa tai maantieteellisessa järjestyksessä. Leikin käytyä epämielenkiintoiseksi voi taas palata autuaaseen uneen, jota kestää puoleen päivään asti samalla varmistaen tapahtumasarjan toistumisen myos seuraavana yönä.

36 tuntia myöhemmin

Matka Helsingin helteestä Australian talveen alkoi raivoisalla punnitsemisella ja viime hetken epäpakkaamisella. Kasikymmentä kiloa on yllättävän vähän materiaa, etenkin siinä vaiheessa kun yrittää tunkea mukaan vaelluskenkiä, vedenpitävää takkia, säädyllisiä työvaatteita ja kahta tietokonetta. Kyseessä ei myöskään voinut olla naisellinen turhamaisuuteni, sillä Tuomaan laukku pullotti ja pursuili samaan malliin. Alakerran naapurit lainasivat ystävällisesti vaa'an, jonka lukemat johtivat vielä kertaalleen kaiken läpikäymiseen. Saimme kuitenkin lopulta pakaasit kiinni, raahauduttua bussipysäkille ja hilattua itsemme lentokentälle.

Ensimmäinen verenpaineen kohoaminen tuli vastaan heti check-in:ssä. Tuomaan opiskelijaviisumissa luki Tuomas Maeki, lentolipuissa puolestaan Tuomas Maki, ja sehän ei kuulemma ollut ollenkaan hyvä asia. KLM:n virkailijat sanoivat ettei koneeseen ole tulemista, vaan viisumi pitäisi kuulemma vaihtaa nimelle Maki. Ohjeissa taas oli erityisesti käsketty muuttaa ääkköset ae:ksi, uuden viisumin saaminen olisi kestänyt pari viikkoa, maksanut joitain satasia ja kone oli lähdössä runsaan tunnin kuluttua. Lipussa olevan nimen muuttaminen ei kuulemma käynyt päinsä, sillä KLM ei voinut tehdä moisia muutoksia China Airlinesin lennolle. Pienen panikoimisen, odottamisen, kiukkuamisen, puhelinsoittojen ja tiskilläravaamisen jälkeen saimme kuitenkin ensin luvan KLM:ltä mennä Amsterdamiin asti, ja lopulta China Airlinesilta luvan tulla perille saakka.

Optimoitu reittimme Amsterdamista Pekingin kautta Guangzhouhun ja sieltä Sydneyhin meni melko lailla koneesta toiseen astelemalla, lippuja ja lappuja täyttelemällä sekä veritulppaa peljätessä. Hämmentävää kuinka monta kertaa voikaan läpivalaista tavaroitaan ja esittää erilaisia piljettejä piipahtaessaan ulos koneesta tankkauksen ajaksi. Ihmeellisiä ovat kansainväliset rajanylitysmuodollisuudet.

Saavuimme nykyiseen kotiimme Eva's Backpackersiin kymmenen aikaan lauantaiaamuna melko sekavissa tunnelmissa. Rituaalisen lentosukkien poiston jälkeen päätimme ottaa ihan pienet nokoset. Jotka tietenkin venähtivät. Kampesimme itsemme kuitenkin lähes säädylliseen aikaan ylös sängystä ja lähdimme ihmettelemään Sydneyn keskustaa. Hostellimme on Botanical Gardensin itäpuolella Wooloomooloon kaupunginosassa. Harmiksemme emme ole vieläkään yhyttäneet ketään paikallista sanomassa nimeä ääneen. Perillepääsyn kunniaksi joimme belgialaista herkkukaakaota Guylianin kahvilassa ja tallustelimme iltahämärässä oopperatalolle. Tuomaa totesi, että näyttää ihan Kauhavan kirjastolta. Törmäsimme matkalla myös ensimmäiseen eksoottiseen paikallisasukkiin. Omituisen näköinen puuhun kiipeävä citykani paljastui opossumiksi.