Trololooo, terveiset Aucklandista. Viisi päivää eloa ja oloa takana. Saavutuksiin lukeutuu asunnon metsästys, koulun aloittaminen (jännää, hihi!), pankkitilin avaus, pyörän osto, tulivuorikapuaminen, hammaslääkärikäynti (pientä fuskua, vasta huomenna), lukuisia tunteja kirjastossa ilmaisen ihanan internetin äärellä sekä pari elokuvaelämystä.
Ennen Aucklandia taivalsimme tomerina turisteina Tongariron luonnonpuistossa 19,4 kilometrin alpine crossingin, ihmettelimme Tuomiovuorta ja ammensimme loputonta lystiä "one does not simply walk into Mordor" -repliikistä. Tilanteeseen sopimattomasti piskuinen hostellihuoneemme korotettiin matkailijaruuhkasta johtuen mukavaan kahden makuuhuoneen, oman kylpyhuoneen, keittiön ja olohuoneen asuntoon.
Mordorin jälkeen painelimme hajupitäjään Rotoruaan. Kupliva muta ja mädän kananmunan haju oli Islantia vaatimattomampaa, mutta pitäidyimme piheinä matkalaisina poissa maksullisista höyrypuistoista. Kuka tietää kuinka komiaa siellä olisi ollut. Sen sijaan otimme lungisti ja kävimme kylpemässä rikki- ja mineraalipitoisissa kuumissa altaissa. Lillutilei.
Teimme toki myös jokaiselle suippokorvalle pakollisen päiväretken Hobittilaan. Koska Hobitin kuvaukset ovat parhaillaan menossa, jouduimme allekirjoittamaan lappusen, jossa lupauduimme pitämään kuvat ja muunkin näkemämme omana tietonamme elokuvan julkaisuun saakka. Mainio aika vierailulle, sillä Matamatan kumpuileville idyllisille pelloille oli tehty kasvojen kohotusta sitten Sormusten Herran. Kolot olivat toki eeppisiä ja maisemat siirappisen söpöjä, mutta paras anti oli kuulla paikan päällä vierailleista hourupäistä. Suosikkitarinani kertoi naisesta, joka osti kopion Sormuksesta (noin 500 dolsua), vuokrasi helikopterin (aika monta tuhatta dolsua), lensi Mount Ngauruhoen ylle (elokuvan Mt Doom) ja paiskasi Sormuksen ulos kopterista. Näin ollen pääsi siis kehuskelemaan, että oli tuhonnut omakätisesti Sormuksen. Myös toisilleen pelkästään haltiakieltä puhuvia vieraita oli näkynyt, sekä valtava hobitiksi pukeutunut mies, joka ei suostunut poistumaan kierroksen jälkeen paikalta, vaan väitti Hobittilaa kiven kovaan kodikseen. Opasraukat. Tuomaakin meni rikki jossain vaiheessa tarinointia.
Myös elokuvanteon pedanttius oli ihailtavaa. Paikallisiin puihin oli liimailtu englantilaisia lehtiä. Kasvimaalle oli suihkutettu hormoneita, jotta hobitit näyttäisivät asianmukaisen pieniltä niiden rinnalla. Päärynäpuu oli riisuttu hedelmistään ja koristelu tekoluumuilla niin ikään kokovaikutelman vuoksi. Tarinan antisankareita olivat kuitenkin paikalliset lampaat - päkäpäät olivat olleet kuulemma "liian modernin näköisiä", joten ne korvattiin englantilaisella soveltuvammalla lajikkeella. Näimme siis monta kuuluisuudesta riistettyä villakeraa laitumella. Korvaukseksi saivat kuitenkin mutustaa ruohoa melkoisen eeppisissä maisemissa.