Viimeinen työpäivä korporaation leivissä tuli ja meni, GBS:n ekotalossa haikeiltiin häämöttävää eroa ja vakuuteltiin jälleennäkemisiä. Vettä satoi. Jouluksi singahdimme neljällä kappaleella Mäen perhettä vahvistettuna Byron Bayn surffikylään. Lämpötila kipusi ja pilvet väistyivät viimein. Majailimme mukavassa rantatuvassa ja vietimme lokoisaaa rantaelämää. Jouluaattona ja tapanina ryvettiin meressä surffilautojen kera. Liian raju aallokko aiheutti merikajakoinnin peruuntumisen, mutta onneksi näimme meriöllejä majakan rinteeltä. Delfiinit poukkoilivat ympäriinsä ja meressä lilluvat epämääräiset varjot osoittautuivat rauskuiksi.
Uudeksi vuodeksi lensimme takaisin Sydneyyn. Panikointi ja suunnitelmien puntarointi oli jopa tavanomaista uuden vuoden säätöä pahempaa, sillä puoli maailmaa ilmeisesti haluaa nähdä Sydneyn eeppiset ilotulitukset. Tunnettuna pakkohauskanpitojuhlien vihaajana ja epämääräisyyden sietokykyä omaamattona ihmisenä olin helisemässä, mutta lopulta uuden vuoden vastaanotto sujui rattoisissa merkeissä. Päätimme olla piittaamatta joukkohysteriasta (osa ihmisistä jonotti parhaille paikoille jo edellisestä yöstä lähtien) ja nukuimme pitkään, valmistimme mehevät piknik-eväät (oma osuuteni oli syntinen brownies, nom) ja suuntasimme eteeriseen puistoon nauttimaan auringosta ja kuohuviinistä. Illan lähestyessä suuntasimme Pyrmontin päätypuistoon Pirramaan odottelemaan yhdeksän ensimmäisiä tulituksia. Puolen yön aikaan Harbour Bridge mäjähti liekkeihin ja taivaalle ammuttiin pommia pommin perään. Näkymä oli hyvä, mutta säästyimme ytimen pahimmalta ryysikseltä. Ruudin käryn saattelemana kipsuttelimme kotiin ja nukuimme virkistävät vajaan kahden tunnin yöunet ennen lentokentälle suuntaamista.
No comments:
Post a Comment