Viimeiset päivät eteläsaarella vietimme Abel Tasmanin kansallispuistossa ja Marlborough'n viinialueella. Abel Tasmanissa aurinko jollotti ja helle hipoi hipiää. Pörryytimme vesitaksilla puistoon ja tepastelimme 16 kilometrin taipaleen takaisin autolle. Polku oli mukavan tasaista ja vähän väliä aukesi idyllisiä poukamia, joissa huljuuttaa hikisiä varpaita. Tunnelma oli yllättävän tropiikkinen. Franz Josefin kiiltomatomökkien jälkeen emme uskoneet, että hostellirintamalla voisi parantua, mutta hedelmätarhojen keskellä oleva keitaamme otti haasteen vastaan. Asianmukaisesti varusteltu TV-huone takasi mahdollisuuden Taru Sormusten Herrasta -trilogian loppuunsaattamiseen. Mordor ja Hobittila odottaa. Valitettavasti paratiisista löytyi myös nazgul - Uuden-Seelannin ensimmäinen torakka. Valtava mötky lensi kaistapäisesti ympäriinsä ja teki kamikaze-syöksyjä päitä kohti. Yöh.
Seuraavana päivänä ajoimme eteläsaaren pohjoiskärkeen Farewell Spittiin. Perillä teimme parin tunnin tarpomisen kiviselle kuopalle. Monttu oli komia, mutta ympäröivä synkmetsä vielä komiampi. Kuopalta ajoimme viinitiloille, joissa oli viinin lisäksi tarjolla myös muita herkkuja. Söimme elämämme parhaat jäätelöt tuoreista boysenmarjoista, ja viinin lipittämisen lomassa kävimme suklaa- ja toffeetehtaalla. Nom nom nom. Majoituimme paikallisten hellässä huomassa, sillä silmäilemämme hostelli oli täynnä. Omistaja nakkasi meidät ystävällisesti tyttärensä huomaan piskuiselle tilalle. Sitruunoita sai poimia suoraan puista, mutta pidättäydyimme boysenmarjavarkaissa käymisestä.
Jatkoimme makunystyröiden hemmottelua Welingtonissa. Pyräytimme lautalla pohjoissaarelle ja saimme tuta Windy Wellyn kosketuksen. Ensin kaupunki meinasi nakata meidät jaloiltamme. Koimme myös kummallisen jälleennäkemisen Brisbaneen vaihtoon matkalla olevan Tuuren kanssa Wellingtonin satamassa. Pojat olivat lähdössä samaisella lautalla toiseen suuntaan. Wellingtonissa suimme suippokorvamme ja jahtasimme LoTR-kuvauspaikkoja sekä ihmettelimme Wetan luomuksia. Sokkeloimme yksisuuntaisten katujen myötä idyllisille asuinalueille ja ihastuimme kaupunkiin. Tuulta lukuunottamatta. Tuomasta lainaten: hirmiä ploosoo.
No comments:
Post a Comment